2. aug, 2016

Turkki kritiikkiä ?

 

Yhdysvallat ja EU arvostelevat kovin sanoin Putinin Venäjää,
vaateita esitetään vihaisina ja on asetettu Venäjä-pakotteet.
 
Erdoganin Turkin rinnalla Venäjä näyttää hyvin demokraattiselta valtiolta,
mutta miten reagoivat Yhdysvallat ja EU..?
Yhdysvallat Obaman suulla jopa lupasi kaiken tukensa Erdoganin ääri-islamailisuutta ja diktatuuria tavoittelevalle hallinnolle
joka polkee demokratiaa, vainoaa useita ihmisryhmiä ja on tukahduttanut demokratisen opposition
ja pian myös vaapaan median.
 
Ei ole kuulunut sellaista uhittelua ja uhkailua Yhdysvaltojen ja EU:n suunnasta Turkille kuin miten on räksytetty Venäjälle,
Missä on Yhdysvaltojen ja EU:n Turkki-pakotteet?
 
Kyllä on niin kaksinaamaista että läpi nahan tunkee jo paskakin, eikä vain kusi liraus pöksyyn niinkuin ennen.

Teeskentely mahdollisesta Turkin EU-jäsenyydestä loppuu onneksi lopullisesti.

Erdogan liittoutuu Venäjän kanssa elokuun yhdeksäs Pietarissa pidettävässä huippukokouksessa.

Natolla on edessä vaikea paikka.Sen pitää irtisanoa Turkki jäsenyydestä nopeasti jos meinaavat saada Nato_romunsa Turkista takaisin.

Eurooppaakin ollaan panemassa uusiksi, ja tuskimpa on odotettavissa mitään keskenmenoja.

Suomen kohtalonkysymykseksi muodostuu edelleenkin kaksi valintaa: Itsenäisyys ja neutraliteetti, vaiko itsemurha Nato hourioitten ansiosta.

EU:lla on edessä melkeimpä vastaamaton kysymys: Miten se suhtautuu ehkä miljooniin pakolaisiin jotka vyöryvät sen alueelle...
jos todella jotain, ei toivottua lähiaikoina sattuu.

Joku sana aivan lopuksi.

Ei Erdogan ole niin typerä että tosissaan tuppautuisi EU:hun, kun useimmat nykyjäsenistä
harkitsevat vakavasti irtautumista tästä kyseenalaisesta liitosta,
joka ei ole pystynyt tuottamaan kunnon kasvua edes omistajille, saati varsinaisen työn tekijöille.
Karu totuus on, että Eurooppa on ollut kehnoiten menestyvä maanosa siitä alkaen
kun se alkoi yhdistyä aivan järjettömillä pelisäännöillä.

Se siitä.
Pietarissa 03.08.2016