10. okt, 2016

Kiihkon vastakohta

Entäs nämä ilmatilaloukkaukset?
"Pikku testejä vain" sanoo kenraali.

Hägglundin mukaan myös hänen komentajakaudellaan sattui
ilmatilaloukkauksia niin idästä kuin lännestäkin,
mutta niistä ei silloin raportoitu julkisuuteen.

Hägglund toimi puolustusvoimain komentajana vuosina 1994-2001.
Sen jälkeen hänet valittiin EU:n korkeimpaan sotilastehtävään
sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle.

Hägglund ei edelleenkään kannata Suomen Nato-jäsenyyttä.
”Naton jäsenyydestä olisi paljon enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Kaikissa uusissa Nato-maissa Viroa lukuun ottamatta maanpuolustustahto
on romahtanut jäsenyyden jälkeen”, Hägglund muistuttaa.
”Tilanne on nyt ideaali. Ollaan osa länttä. Meillä on erinomaiset suhteet
Yhdysvaltoihin ja ihan toimivat suhteet Venäjään.”


Eero Tillanen kommentoi, otetaampa siitä otteita mukaan.
(Useinmiten kommenttien taustoja ei ole sen kummemmin tutkittu), se on
niinkuin Iltasanomaa".
___________________________

Kenraali on viisas mies, maanpetturipoliitikot eivät.
Maanpettureille tärkeintä on pitää kieli mahdollisimman syvällä
 USA:n sionistien takalistossa, sillä ne ovat uskoneet näiden propagandan:
"Miljardi kärpästä ei voi olla väärässä, paskan on oltava hyvää!"

Sama suomeksi: Maanpetturipoliitikot edelleen kuvittelevat,
että USA:n aikeet ovat hyvät ja että NATO tuo turvaa.
Väärin! USA on olemassaolonsa aikana kokenut vain 28 rauhan vuotta
ja on vastuussa 81%:sta 2. maailmansodan jälkeen käydyistä aseellisista konflikteista.
 
NATO puolestaan ei ole koskaan auttanut mitään maata konfliktissa.
 Sen sijaan se on erikoistunut pommittamaan siviilejä hengiltä eri puolilla maailmaa.
NATO on USA:n sionistien rautanyrkki, vain ja ainoastaan.
 
USA:n armeijalle puskamulkku Bush nuorempi puolestaan antoi "luvan" Patriot Actilla
murhata kenet tahansa, missä tahansa rangaistuksetta
ja tuota "oikeutta" onkin käytetty ahkerasti ympäri maailmaa.

Tarkoitus olisi käyttää sitä myös täällä Suomessa,
käyttäen hyväksi natokiimaisia idiootteja ja maanpettureita.
 Putin oli oikeassa sanoessaan, että NATO on aina valmis taistelemaan
Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen.

@ri  10.10.2016