30. nov, 2016

SENSUURI TOIMII. TOUKOKUUN "MITÄTÖN" SUURTAPAHTUMA KANSAN KORVIIN VASTA VIIKKO 47

Kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) osallistui
puhemiesvaltuuskunnan matkalle Ruotsiin,
jonka iltatilaisuudesta eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.)
poisti kaksi suomalaiskansanedustajaa.
Lohela poisti päivällispöydästä kansanedustajat kesken ruokailun,
Pirkko Mattilan (ps.) ja Katja Hännisen (vas.),
koska he olivat juovuksissa.

Ruotsin puhemiehen isännöimältä päivälliseltä humalatilansa vuoksi
poistumaan joutuneet suomalaispoliitikot nousivat viime viikonvaihteessa
naurun rähäkäksi Ruotsissa ja puheenaiheeksi Suomessa.

Vähän hassua kun toukokuussa tapahtunut pikkujuttu kaivetaan
sensuurin povitaskusta esille vasta nyt?
Ville Skinnarin mielestä Lohela käyttäytyi enemmän huomiota herättävästi kuin
mämä kaksi ulos ajettua.
 
Sosiaali- ja terveysministeriksi alkusyksystä noussut Pirkko Mattila
ja samaan suomalaisvaltuuskuntaan kuulunut vasemmistoliiton
kansanedustaja Katja Hänninen esiintyivät toukokuussa Tukholmassa
järjestetyn virallisen illallisen aikana silminnähden päihtyneinä.

Illalliselle osallistunut suomalaisvirkamies oli lopulta ohjannut
Mattilan ja Hännisen pois illallispöydästä.
Puhemies Lohela nuhteli myöhemmin molempia asiattomasta käytöksestä.

En ole lärvejä vetänyt, en ole tanssinut pöydällä,
en ole oksennellut eikä minua ole kannettu mistään,
Mattila on puolustautunut.

Voihan ukko raukkaa.. rouva puhemies Lohelan kotona se mahtaa
huuto käydä jo yhden punapää putelin jälkeen.

Pietarissa 30.11.2016