24. des, 2016

Suurin vaaratekijä tavallisessa elämässä Venäjällä on liikenne

 

Venäjällä tilastot kertovat monista vaaroista: tuberkuloosiin kuolee vuosittain noin 20 000 henkeä, viinaan – ei siis siitä aiheutuviin sairauksiin ja onnettomuuksiin, vaan erilaisiin myrkytyksiin – kupsahtaa noin 34 000 henkeä. Liikenteessäkin kuolee noin 30 000 henkeä vuosittain – muutama vuosi sitten luku oli 35 000, viime vuosina on päästy jo alle 30 000 – kehitystä on siis tapahtunut.
Aikanaan 80-luvulla suomalaiset pelkäsivät Venäjällä mafiaa, ryöstöjä ja ruokamyrkytyksiä – muistan, kuinka teologian opiskelijoiden retkellä mukana ollut lääketieteen opiskelija, joka oli opiskellut Lenigradissa, kieltäytyi ehdottomasti syömään jauhelihapihviä: ”Ajattele nyt: olet Leningradissa ja sinulle tarjotaan jauhelihaa!” Nykyisin tälläisiin asioihin ei täällä törmää.
Kyllähän täällä mahataudin voi saada siinä kuin muuallakkin – Pietarin vesi on pääsääntöisesti juomakelvotonta; (sen kaikki tietää) huonot putket ja muut paskat pilaavat sen. Taitaa olla melko tehotonta se vedenpuhdistuskin noin yleisesti ajatellen.
Mutta suurin todennäköisyys menettää henkensä Venäjällä on liikenneonnettomuus.
Todennäköisyys kuolla liikenteessä on yli kolminkertainen Suomeen verrattuna – ja jos otetaan huomioon autojen määrä asukasta kohden, riski on monta kertaa suurempi.
Syitä Venäjän liikenteen vaarallisuuteen on useita.

      1 Huonot tiet

Monet tärkeät valtatietkin ovat surkeassa kunnossa. Kuoppia on paljon ja läheskään aina niitä ei ole merkitty. Uudetkin tiet tehdään huonosti – esimerkiksi Pietarin kehätiellä näki, kuinka tie tehtiin viisikin metriä korkeasta hiekkavallista, ei käytetty lainkaan sepeliä. Tietysti tie routii rajusti. Samaisen tien asfaltti on urautunut todella pahoin – huolimaton kaistanvaihtaja voi päätyä katolleen.
Yksi syy teiden heikkoon tasoon on korruptio. Eri arvioiden  mukaan tien kustannuksista 40-60 % menee korruptioon. Niinpä erään arvion mukaan yksi tiekilometri Venäjällä maksaa kolme kertaa enemmän kuin Länsi-euroopassa. Lisäksi tien raaka-aineita myydään esimerkiksi lähitalojen pihojen tekoon jne. Hatsinan länsipuolella tehtiin pari vuotta sitten uusi asfaltti. Siihen jäi kuitenkin 300 metriä pitkä aukko. Hatsinan kirkkoherra totesi tyynesti: ”Asfaltti tarvittiin kesämökkien pihoille!” Paikalle tuli kuoppa-liikennemerkki ja seuraavana vuonna loppukin asfaltti saatiin lopulta tehtyä.
Kun olin Vladimir Batuhtinin kanssa ensimmäisen kerran käymässä Latviassa, ihmettelin, miksi siellä tiet olivat paljon parempia kuin Venäjällä, vaikka nekin oli rakennettu Neuvostoliiton aikana. ”Täällä varastettiin vähemmän!” Vladimirilla oli asiaan tuntumaa, toimihan hän toistakymmentä vuotta miliisina Riikassa.
Kun tullaan Puškinin kirkolle Pietarista päin, kadulla, jonka varrella kirkko on, on neljä risteystä – jokaisessa on eri järjestely: on STOP-merkki, etuajo-oikeus, tasa-arvoinen risteys, kärkikolmio. On vaikea keksiä, miksi jokainen risteys pitää olla erilainen.
Muutamat Pietarin ympäristöön tehdyt uudet tiet ovat kuin pyykkilautoja. Aluksi epäilin, että kyse on rakentamisen huonosta laadusta: tiet ovat usein suolle rakennettuja. Mutta sitten huomasin, että tiestä on tarkoituksella tehty aaltoileva: ”aallon pohjassa” on aina sadevesikaivo, tarkoitus on saada sadevesi mahdollisimman tehokkaasti pois. Mitä siitä, jos tiestä tulee erikoinen ajettava – talvella huonolla säällä jopa hankala ajettava.

      2. Huonot autot

Ladan myynti Euroopassa oli pakko lopettaa, kun se ei läpäissyt törmäystestiä. Toki täällä näkee hienompia autoja kuin Suomessa: kuka on nähnyt Helsingissä pienen kadunpätkän varteen parkkeerattuna kaksi Ferraria ja yhden Bentleyn? Mutta varsinkin maaseudulla enemmistö autoista on Ladoja, Volgia, Okia jne. Neuvostoliiton aikana suunniteltuja autoja.
Korruptio vaikuttaa tässäkin: katsastuksen voi ”ostaa”. Niinpä kun vastaantuleva auto mutkittelee merkillisesti, ei voi heti tietää, onko kuski humalassa, auto hajoamassa vai yrittääkö kuski vain väistellä tien kuoppia.

      3. Liikennesäännöistä piittaamattomuus.
 
Aikoinaan Venäjän presidenttinä toiminut Dmitri Medvedev – koulutukseltaan juristi – sanoi: ”Venäjällä lakien kunnioittaminen on heikkoa!” Jos joutuu pahaan ruuhkaan, pian autoja alkaa mennä ohi mitä erikoisemmalla tavalla. Kaupungissa voidaan ajaa jälkakäytävää tai vastaantulijan kaistaa. Maaseudulla voidaan ohittaa ”ojan kautta” - jos joku ei sitten päästä takaisin jonoon, voi tulla jopa tappelu: periaate on, että röyhkeää on toteltava. Riitatilanteissa saattaa ikkunasta työntyä pistoolinpiippukin. Tavallisin työkalu on rengasrauta tai pesäpallomaila.
Vähän aikaa sitten näin, kuin eräs ison maasturin kuski keksi ”laillisen tavan” ohittaa kilometrejä pitkä ruuhka: hän kääntyi vastaantulijoiden kaistalle, pani hätävilkut päälle ja alkoi peruuttaa – eihän hän rikkonut mitään lakia...

      4. Humalassa ajaminen.
 
Erään tilaston mukaan Venäjällä jäi kiinni vuonna 2015 kaksi miljoonaa rattijuoppoa. En oikein usko tilastoa. En tiedä yhtään, joka olisi jäänyt kiinni rattijuoppoudesta – sen sijaan tiedän monta, jotka ovat lahjoneet miliisin ”unohtamaan” turhat syytökset.

      5. Poliisin työmoraali.
 
Jopa Venäjän korkein syyttäjäviranomainen sanoi, että miliisi laittaa tien varteen turhia liikennemerkkejä ja pyrkii sitten saamaan lahjuksia lainrikkojilta sakottamalla autoilijoita ja maksu käteisellä tai muuten jää auto siihen suurten vikojen takia. Vähän väliä näkee täysin selittämättömiä ohituskieltomerkkejä tai käsittämättömän alhaisia nopeusrajoituksia – valtatiellä voi olla 20 km/h; syy tien huono kunto. (sakotus paikkoja)
Suuri ongelma on venäläinen sulkuviiva: se maalataan yleensä keskiviivan sijaan eli se koskee molempiin suuntiin ajavia. Alamäessä ohittaminen on siis kiellettyä, kun ylämäkeen ajajille on laitettu sulkuviiva, joka koskee myös toiseen suuntaan ajavia. Niinpä sulkuviivoille yleisesti viitataan kintaalla – silloinkin, kun näkyvyyttä todellakaan ei ole.

      6. Itsekkyys.

On todella harvinaista, että onnistuu ajamaan Pietarista Viipuriin – matkaa tulee reilut sata kilometriä – niin, että kertaakaan vastaan ei tule kahta rekkaa rinnakkain, vaikka tulet vastaan – parempi väistää pientareelle kuin ajaa rekan kanssa kolari. Henkilöautojen ohituksia ei kannata edes mainita – kyllähän tuolle tielle kolme henkilöautoa aina sopii rinnakkain. Meneeköse hyvin, se on toinen asia.

      7. Liikennekulttuuri.

Jos matkustaja käyttää turvavyötä, se on epäluottamuslause kuljettajan ajotaitoja kohtaan – eihän hän voi ajaa kolaria. Tämän olen kokenut muutaman kerran jopa takseissakin jonkinlaisena mulkoiluna.

      8. Osa autoilijoista ei yksinkertaisesti osaa ajaa.
 
Näin pari päivää sitten, kuinka ison maasturin kuljettaja yritti pysäköidä marketin parkkipaikalla: lopulta auto jäi noin 45 asteen kulmaan ruutuihin nähden keskelle kahta ruutua. Ajokortin voi ostaa – kuka kiireinen liikemies jaksaa tuhlata aikaa autokouluun...
On vaikea sanoa, johtuuko Pietarin kehätiellä – joka on moottoritie ja jolla saisi siis ohittaa vain vasemmalta – tapahtuva ohittelu oikealta tietämättömyydestä vai välinpitämättömyydestä. Osa autoilijoista etenee kuin Kalle Palander pujottelurinteessä: kanssa-autoilijat ovat pujottelukeppejä, joita voi ohittaa miltä puolelta haluaa.
Edelläajavan perässä roikutaan – mitä lähempänä, sitä taitavampana kuski pitää itseään. Niinpä kehätiellä näkeekin vähän väliä kymmenen auton ketjukolareita. Niinpä vältän huonolla säällä koko kehätietä: siellä ajetaan kuin viimeistä päivää – ja osalle se onkin sitä kirjaimellisesti.

      9. Välinpitämättömyys olosuhteista.
 
Sade ei saa hiljentämään – vaikka ei näkisi juuri mitään, mennään suurinta sallittua nopeutta.
Syitä löytyisi lisääkin. Kaiken voi lopulta tiivistää erään Ladan takakontissa olleeseen tarraan: ”Ajan niin kuin haluan!” Johon voisi lisätä: kunnes kuolema minut pysäyttää.
Pietarissa Jouluna  2016