12. aug, 2017

Tämä tiedettiin jo EU-liittymisen aikana. Puolalainen ei tule kestämään vastoinkäymisiä.

Eurooppa-neuvoston  puheenjohtaja ja Puolan entinen pääministeri Donald Tusk varoittaa, että Puolaa tällä hetkellä itsevaltaisesti hallitseva Laki ja oikeus (PiS) -puolue valmistelee Puolan irrottamista Euroopan Unionista.

– On alkanut näyttää siltä, että PiS hakee tahallaan konfliktia ja valmistautuu ilmoittamaan, ettei Puola tarvitse Euroopan unionia eikä EU tarvitse Puolaa.

Puolan syntilista EU:n jäsenvelvoitteiden laiminlyömisestä pitenee viikko viikolta.

Esimerkiksi, viime elokuun alussa Puola viittasi kintaalla EU:n tuomioistuimen vaatimukselle suojella hakkuilta Keski-Euroopan ainoaa jäljellä olevan ikimetsää.

Tätä ennen Puolan hallitus on kaventanut median toimintamahdollisuuksia ja muuttanut oikeuslaitosta koskevia lakeja tavalla, joka uhkaa tuomarien riippumattomuutta.

Tästä syystä EU-komissio päätti heinäkuussa aloittaa uusimman rikkomusmenettelyn Puolaa kohtaan. Tämä tarkoittaa ensi vaiheessa Puolalta kuukauden kulussa pyydettävää selvitystä laiminlyönneistä. Jos vastaus ei tyydytä, EU:n komissio vie asian EU:n tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Tämä voi määrätä Puolaa muuttamaan lakejaan. Viimeisenä vaiheena Puolalta voidaan viedä äänioikeus EU:n päätöksenteossa.

 Lähteet: Suomen valtamedia.