3. sep, 2017

Alexanderille patsas Suurtorille. Jalustahan siellä jo onkin.

Suuria olivat Alexanderin aatteet, kai ne perustuivat
amerikkalaiseen kirjekurssiin, "Kuinka saat ystäviä"
mutta onneksi järkeä vaihdettiin ja korkki kierrettiin kiinni.


Tästä vanhasta kuvasta löytyy muutakin vertauskuvallista.
Kun ei sinne sotaan sitten lähdettykkään, vai oliko peräti ettei
huolittu? Niinpä kait tuolla yksityistetyllä VR-junalla pääsee
matkustamaan sinne Brysseliin asti?

Siellä meidän "noin 90%" Alexander ryhtyy EU-pankissa tosi toimiin.
Sillä toiminnalla alustetaan lopullisesti Suomen valtion myynti.

Niillä rahoilla sitten maksetaan liittyminen siihen Saksalaisten
himoitsemaan osavaltio systeemiin. Näin siirretään myös Suomen
valtion velat niitten piikkiin jotka tätä ihanuutta ajavat.

Siispä herra Stubb jääköön ihmisten mieliin melkoisena pellenä.
Chaplin on edelleenkin populaari!