4. mar, 2018

Vaarallista perustaa pikku puolueita, näyttää helposti lähtevän perustajakin.

Keskustan puheenjohtajan mukaan Paavo Väyrysen ympärillä pyörivä vyyhti ei vaikuta keskustan tekemisiin.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) kommentoi Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla uutisia siitä, että keskustan kunniapuheenjohtaja ja puolueen ehdokkaana europarlamenttiin valittu Paavo Väyrynen on erotettu perustamastaan kansalaispuolueesta. Väyrysellä ja kansalaispuolueen puheenjohtajistolla on tilanteesta erilaiset tulkinnat ja Väyrynen itse pitää erottamista laittomana.

– Tietyllä tavalla surullisenakin katson näitä tapahtumia, joita eilen tapahtui, Sipilä sanoo.

– Minulla itselläni ei ole oikein kuvaa siitä, mitä tässä kokouksessa tai näissä kokouksissa on tapahtunut.

Kysymykseen siitä, miten mahdollinen erottaminen vaikuttaa Väyrysen asemaan suhteessa keskustaan, on Sipilän mukaan mahdoton tässä vaiheessa vastata. Väyrynen on ilmoittanut tavoittelevansa keskustan puheenjohtajuutta.