21. sep, 2019

Historioitsijana aivan omassa sarjassa, terävä ja suorasanainenkin.

HISTORIOITSIJA seisoo Kallion kirkon juurella. Hän kurkistaa kivijalassa olevan Cafe Sonckin avoimesta ikkunasta sisälle ja ölähtelee: Huhuu! Henkilökuntaa... Henkilökuntaa!

Sisällä ei näy ristin sielua, vaikka kahvilan pitäisi olla auki. Ovet ovat lukossa. Keskisarja mutisee jotain epämääräistä nykykirkon markkinalogiikasta. Että jumalisemmankin kahvilan kannattaisi olla auki, jos niin on ilmoitettu ja asiakkaita seisoo ovella.

Vaitonaisena parivaljakkona lähdemme etsimään toista haastattelupaikkaa viereiseen Karhupuistoon. Sen laidalla nuokkuu ruokaloita. Keskisarja pysähtyy ensimmäisen, rasvankäryisen kebabpizzerian, kohdalle ja sanoo: ”Tuo.”

PÖYDÄSSÄ pääsemme asiaan: Kansallismielisyyteen. Nationalismiin.

Keskisarja on 48-vuotias. Hänestä on tullut eräs Suomen tunnetuimmista historioitsijoista. Hän on osannut ja rohjennut tuotteistaa sekä lukeneisuutensa että kulmikkaan luonteensa.

Keskisarja on viime vuodet ollut eri linjoilla kuin moni akateeminen kollegansa ja tehnyt sitä jarruttelematta. Hän on niitä harvoja yhteiskuntatieteilijöitä, jotka ovat uskaltautuneet tunnustautua nationalistiksi. Aatteella saattaa olla piilokannatusta akateemisissa piireissä, mutta kansallismielisyyden julkinen myöntäminen voi olla monelle tutkijalle vaikeaa.

Siksi Keskisarja on valinnut historiabisneksessä yksityisyrittäjyyden. Se antaa akateemista vapautta.

Keskisarjan pääteesi kuuluu näin: Nationalismin maine on mustattu väärin perustein ja kohtuuttomin syytöksin. Juuri kansallisuusaate ja suomalaisuusliike ovat 1800- ja 1900-luvuilla antaneet suomalaisille kaiken, mikä on meille arvokkainta: Ihmisarvon ja tasa-arvon. Itsenäisyyden. Kuolemattomat taideteokset. Jopa kaikki nykyiset puolueet, joiden todelliset juuret ovat Keskisarjan mukaan 1800-luvun kielitaisteluissa.

”Ei kansakunta ole mikään jumalallinen olento, mutta se oli kohtuullisen hyvä yksikkö vaikkapa 1800-luvulla. Kuinka suurenmoisia kirjoja ja tauluja syntyi köyhässä Suomessa. Ei se voinut olla aivan perseestä se 1800-luvun kansallisuusaate”, Keskisarja sanoo.

Jos jokin, niin nationalismi – siis tämä 2010-lukulainen nationalismi – on viime vuodet jakanut suomalaiset. Se kummittelee taustalla, kun on puhe maahanmuutosta, EU:sta ja rahasta tai vaikkapa arvoista, elämäntavoista ja identiteeteistä. Voi hyvin olla, ettei yhtä iso osa suomalaisista ole vannonut yhtä kansallismielisiä arvoja kertaakaan maailmansotien jälkeen.

Ainakaan meillä ei ole vuosikymmeniin ollut yhtä isoa nationalistipuoluetta kuin perussuomalaiset.

Vastapuolella barrikadeja on erilaisia arvoliberaaleja, vasemmistolaisia ja globalisteja, jotka halveksuvat kansallismielisiä piirejä antaumuksellisesti. Keskisarjaa se on suututtanut jo pitkään.

”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”, hän tiuskii.

KESKISARJA on ällistyttävän tuottelias ihminen. Hän tuntuu olevan samanaikaisesti useassa paikassa.

Salaisuus on Keskisarjan yritys nimeltä Keskisarjan Ihmishistoria Oy, joka teki viime vuonna liikevoittoa noin 80 000 euroa. Se on eräänlainen Suomen historian pientehdas, jonka toimitusjohtajana ja omistajana on Teemu Keskisarja.

Yritys työllistää Keskisarjan lisäksi osa-aikaisesti tutkimusapulaisia ja puhtaaksikirjoittajia, jotka nuohoavat Keskisarjan puolesta historian arkistohyllyjä.

Muutoin ei olisi mahdollista, että Keskisarja paukauttaa parin vuoden välein paksun historiateoksen ja niiden väleissä rahakkaita yrityshistoriikkejä. Hän kirjoittaa kolumneja ja luennoi keskimäärin sata kertaa vuodessa. Kaiken lisäksi hän toimii matkaoppaana ja vetää vuosittain kymmenisen bussireissua pääosin Viipuriin ja luovutettuun Karjalaan.

Lomalinja oy markkinoi niitä ”Teemu Keskisarjan matkoina”.

Tehokkuus perustuu suorastaan fordilaiseen liukuhihnaan. Pari vuotta sitten julkaistu kirja Mannerheimin nuoruudesta, Hulttio, syntyi niin, että aluksi kolme historian jatko-opiskelijaa ramppasi Keskisarjan lähettämänä arkistoissa, kaivoi pyydettyjä dokumentteja ja lähetti kuvat niistä kännykällä Keskisarjalle.

Sen jälkeen Keskisarja lähti kävelemään hautausmaille ja koiran kanssa metsiin. Hän saneli kirjan rungon saneluohjelmalla, minkä jälkeen apulaiset purkivat sanelut tietokoneelle.

Toimitusjohtaja itse ei käsiään rutiinitöihin juuri tahrannut. Kun kaikki oli valmiina, hän hioi itse lopullisen tekstin.

KESKISARJA vastustaa jyrkästi ajatusta synkästä impivaaralaisuudesta. Siitä, että kansallismielisyydessä olisi kyse tietämättömyydestä ja sulkeutuneisuudesta. Kansallismielisyyden vastakohta ei ole globalismi, vaan kansallismielettömyys, hän sanoo.

”Kansallismieletön virtsaa, vaikka suomen kielen päälle ja luulee, etteivät suomalaiset ole saaneet mitään itse aikaiseksi. Se on jatkuvaa sieluntunnon kriisiä perustunteena”, Keskisarja sanoo.

Jos tarkkoja ollaan, Keskisarja on itsekin entinen ”kansallismieletön”. Hän on vain kääntänyt takkinsa. Ennen vuotta 2008 – jolloin hän alkoi tutkia talvisotaa – hän sanoo olleensa kyyninen ”sinivalkoisia kliseitä” kohtaan.

”Suhtauduin talvisotaankin niin, etten koske tuohon edes pitkävartisella suksisauvalla.”

Keskisarjassa alkoi kuitenkin herätä ”suomalaisuuden myötäeläminen”, joka syntyi siitä, että hän eläytyi menneiden aikojen suomalaisiin ihmiskohtaloihin. Syvimmin häntä koskettivat 1800-luvun fennomaanit eli tsaarinvallan ajan Suomen suomalaisuusliikkeen aktiivit, jotka alkoivat ajaa suomalaisten ja suomen kielen asiaa.

Viime vuosina Keskisarja on ronskein sanakääntein puolustanut nationalismia ja kirkkoa sekä talvisodan ihmeen kaltaisia kansallisia tarinoita. Samaan hengenvetoon hän on ilkkunut milloin feministeille ja sukupuolentutkijoille, milloin budjettileikkauksista valittavalle yliopisto- ja kulttuuriväelle.

Tarjoan Keskisarjalle roolia nykylukeneiston virallisena nationalistina ja arvokonservatiivina, mutta hän palauttaa kiekon, vaikka sen syöttäisi suoraan lapaan.

”Ei minulla ole agendaa”, Keskisarja sanoo.

Sen verran hän suostuu sentään myöntämään, että ”historioitsijan työ vie mennessään, kun olen niin paljon tutkinut 1800-luvun suomenmielisiä poliitikkoja, taiteilijoita ja affäärejä”.

Affääri on vanha nimitys yritykselle.

Erityisesti Keskisarjaa kiusaa, että kansallismielisyys ymmärretään väärin. Se loataan ja liataan, koska ihmisten historiantuntemus on ”ohkaista ja hokemiin perustuvaa”. Näin on vaikkapa silloin, kun väitetään, että toinen maailmansota syttyi nationalismista. Se syttyi Keskisarjan mukaan päinvastoin ylikansallisten imperiumien – Saksan, Neuvostoliiton ja Japanin – hyökkäyksestä pieniä kansallisvaltioita, kuten Suomea, vastaan.

Ja lopulta, 1990-luvun alussa, juuri kansallisuusaate peri voiton kommunismista ja ”pahan valtakunnasta”, kun Baltian maat ja muut Neuvostoliiton alistamat pienet kansallisvaltiot rimpuilivat itsenäisiksi.

”Miksi se on nyt yllättäen paha aate?”

 

Teemu Keskisarja on alkanut myötäelää menneiden aikojen suomalaisten elämänkohtaloita. (KUVA: LIISA TAKALA)


HISTORIOITSIJALLE kansallismielisyys on toki eri asia kuin päivänpolitiikka.

Ei Keskisarja taida olla siitä edes kovin kiinnostunut. Eikä hän tässä haastattelussa perussuomalaisten puolesta ilmeisesti puhu, vaikka rivien välistä voi lukea, että hän suhtautuu vaikkapa humanitaariseen maahanmuuttoon jyrkemmin kuin punavihertävä ja arvoliberaali kaupunkilaisväki.

Keskisarjan näkemys turvapaikanhakijoista menee näin: Sotaa ja väkivaltaa pakenevat ja aidosti turvaa tarvitsevat ja vilpittömästi Suomeen sopeutumista yrittävät kelpaavat. Mutta itseään on täällä syytä elättää, jos tänne saapuu. Epämääräiset onnenonkijat ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomat ovat toinen juttu. Keskisarja sanoo, että laajamittainen maahanmuutto kuitenkin on niitä harvoja asioita, jotka mylläävät maata ja kansaa vuosisadoiksi tai vuosituhansiksi.

”Tai ikuisiksi ajoiksi.”

Silti Keskisarja korostaa, että hän ei ole kenenkään puolella ketään vastaan. Hän pärjää ihan kaikkien kanssa, ihonväristä ja lipunväristä riippumatta.

”Ei kukaan koskaan tule minua kasvotusten haukkumaan. Ihan sama, olenko puhumassa Kotkan työväenyhdistykselle tai Lapualla jossakin isänmaallisessa tilaisuudessa.”

Se, ettei Keskisarja provokaatioistaan huolimatta ole joutunut vihapuheen kohteeksi, johtuu hänen mielestään ainoastaan yhdestä asiasta: Hän ei ole sosiaalisessa mediassa. Ei yhdessäkään niistä. Hän halveksuu niitä tavattoman syvästi.

”Eivät ihmiset ole kasvotusten niin viheliäisiä kuin keskustelupalstoilla”, hän sanoo.

Keskisarjan luennot ovat aivan erityinen tapaus. Hänen sallitaan puhua oikeastaan kuinka roiseja tahansa, oli yleisössä kuka tahansa. Aina se jotenkin niellään, kuten huhtikuussa 2018, kun Keskisarja luennoi Tampereella vuoden 1918 sisällissodasta. Eturivissä istui totinen rivi puku-ukkoja, keskellään presidentti Sauli Niinistö.

Keskisarja kirjaimellisesti huusi esityksensä: ”JOS JOTKUT TÄNÄ VUONNA TUNTEVAT TARVETTA TÖHRIÄ MANNERHEIMIN PATSASTA TAI VIRTSATA SVINHUFVUDIN HAUDALLE, NIIN EI TELOITUSTEN TAKIA VAAN VANKILEIRIEN KANSANMURHAN TAKIA!”

Keväällä 1918 Mannerheim johti valkoista armeijaa ja Svinhufvud toimi ensin senaatin puheenjohtajana ja sitten valtionhoitajana. Heillä oli ylin valta siitä, kuinka sodan punavankeja kohdellaan.

Keskisarja tulee itse seitsenlapsisesta kommunistiperheestä, joka asui muun muassa Vantaalla ja Porvoossa. Vanhemmat olivat koulutettuja ja Neuvostoliitto-mielisiä taistolaisia, lapsuus kuulemma tavanomaista ja hyvää.

Vanhempien 1970-luvun aate ei tosin pojassa heijastu, sillä Keskisarja pitää suurimpana perkeleenä juuri ”pahan valtakuntaa”, Neuvostoliittoa. Kysymyksen mahdollisesta poliittisuudestaan hän kiertää juuri niin kuin historioitsija kiertää hankalan kysymyksen.

Siirtämällä kysymyksen maalipuita, vaihtamalla nykyajan tilalle menneen.

”Olen puoluekannaltani 1700-luvun myssy tietyin varauksin. Ja täysin varauksetta 1800-luvun Suomi-kiihkoilija”, Keskisarja sanoo.

Myssyt oli Ruotsin valtiopäivien toinen pääpuolue 1700-luvulla ja ajoi maan rauhanomaista suhdetta Venäjään. Myssyjen keskeisissä tehtävissä oli useita suomalaisia. Sen vastapuoli oli hatut, puolue, joka ajoi sotaista politiikkaa Venäjää vastaan.

PALAAMME käryisestä kebab-pizzeriasta Kallion kirkkoon.

Emme aivan sattumalta. Toukokuussa Keskisarja liittyi ensimmäistä kertaa elämässään kirkon jäseneksi. Eihän taistolaisperheessä lapsia kastettu. Kallion kirkko on henkilökohtaisesti Keskisarjalle tärkein kirkko, sillä näillä kulmilla hän asui kaksitoista vuotta, kunnes pahaa aavistamatta keski-ikäistyi ja muutti Paloheinään.

”Kirkko on hyvä instituutio, joka tekee paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Paljon enemmän valtionveroista valuu turhiin tarkoituksiin kuin kirkollisverosta”, Keskisarja sanoo.

Keskisarjan aikuiskastekin oli eräänlainen julkinen tempaus. Rovasti Olli Valtonen kastoi hänet Tuomas messussa Helsingin Agricolan kirkossa. Kirkko ja kaupunki -lehti raportoi paikan päältä, ja Keskisarja uhosi alba yllään, että hän ui vastavirtaan, ”koska älymystö ja eliitti ovat äärettömän ja liikuttavan yksimielisesti kirkkovastaisia”.

Nyt Keskisarja kuittaa asian sillä, että liittymällä kirkkoon hän vain halusi saada myös hiljattain syntyneelle kolmannelle lapselleen kirkollisen kasteen.

Cafe Sonck on avannut ovensa ja jatkamme haastattelua sen nurkkapöydässä. Lähes autio sali kajahtelee, kun Keskisarjan dieselkone alkaa taas lämmetä.

Hän ryhtyy puhumaan nykyajan ”runkkielämästä”.

”Tämä on viheliäinen ja mitätön aikakausi”, hän sanoo.

Tämä runkkielämä taas on Keskisarjan puheenparressa ”internetissä onanointia”, joka on ”uusi kansalaisuskonto”. Eläkeläisille suunnatussa ET-lehden kolumnissa vuonna 2017 hän jopa vaati, että ”yhteiskuntavastainen onanismi” pitäisi panna verolle. Pointti oli se, että harvaa enää kiinnostaa kansakunnan elinvoiman suhteen välttämätön lisääntyminen, sillä energia kuuluu itsekkäisiin himoihin ja internetin runkkimaailmaan.

Verotusvaade saattoi olla vitsi. Tosin Keskisarjan kohdalla siitä ei uskalla olla täysin varma.

VAAN toista se oli ennen. Ainakin, jos Keskisarjalta kysyy.

Jos hän voisi matkustaa aikakoneella mihin tahansa menneisyyden aikaan ja paikkaan, hän menisi kesän 1939 Viipuriin. Siitä Keskisarja puhuu kuin edesmenneestä rakastajattaresta. Mikä Viipurista tekee niin ihmeellisen?

”No haamukipu”, Keskisarja sanoo. ”Minua vituttaa Karjalan menetys ihan joka päivä.”

Viipuri kun oli ”Suomen merkitsevin ja kaunein” kaupunki.

”Ei se Viipurin viimeinen kaunis kesä 1939 ole pelkkää mytologiaa.”

Siksi haastattelua seuraavanakin viikonloppuna Keskisarja pakkaa taas lastillisen varttuneempia asiakkaita bussiin, joka ajaa kahdeksi päiväksi Viipuriin kiertämään hautausmaita ja muistomerkkejä. Kai nämä matkat ovat Keskisarjalle myös henkilökohtaisia pakoretkiä.

”Kun käy Viipurissa vaikkapa haudoilla, joissa makaa viisi suomalaista teloitettua kansanedustajaa, ja sitten lukee lehdestä jostain nykyisestä kansanedustajasta ja sen sopeutumiseläkkeestä. Tämä on nyt niin pientä ja köykäistä.”

KESKISARJAN historiakäsityksen avainsana on kielitaistelu.

1800-luvun fennomaanit eli suomen kielen ja suomalaisen mielen aktivistit olivat Suomen historian dynamo. Kielitaistelu synnytti kansallisen urheilun, talouden, demokratian ja kulttuurin, Keskisarja sanoo. Tai vaikkapa Suomen kaikki nykyiset puolueet.

”Ei vihreä liike ole tietenkään mikään Stasin 1970-luvulla soluttama liike, vaan sillä on kauniit juuret suomalaisuusliikkeen sielunmaisemassa. Kuka on ensimmäisenä julistanut, että Suomen luonto ja eläimet ovat tärkeitä – no tietenkin 1800-luvun fennomaanit!”

Jos jollakin on arvoa, niin suomen kielellä, mutta edes sitä emme enää arvosta, Keskisarja sanoo. Jos suomalainen historioitsija tekee nyt Suomen historiasta teoksen, hänen täytyy hakea työlleen rahoitusta englanniksi Suomen akatemialta.

”Englannin kieli johtaa litteään ja latteaan yhtenäiskulttuuriin. Suomi oli ennen monikulttuurinen. Ihmiset hädin tuskin ymmärsivät toistensa murteita.”

Pysäytetäänpä Keskisarjan dieselmoottori hetkeksi. Kun tässä nyt näin totisesti ylistetään suomalaista kansallisuusaatetta ja yhtenäisyyttä, on kai asiallista muistuttaa, että harvassa maassa sisällissota on riistäytynyt niin pidäkkeettömäksi kuin Suomessa keväällä 1918.

Pimeys tiivistyi vankileireiksi kutsutuilla keskitysleireillä.

”Mitä sodasta voi sanoa”, Keskisarja hymähtää. ”40 000 ihmistä kuoli. Täysin turhaan.”

Sisällissota on Keskisarjalle kuin avohaava. Senkin hän tosin kääntää nopeasti niin, että jo 1920-luku oli menestystarina. Vuosikymmen todisti, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan täysijärkisiä. Sekä lahtarit että punikit. Sisällissodan jälkeisestä jälleenrakentamisesta Suomi voisi tehdä jopa vientituotteen, Keskisarja pohtii.

”Oli varmaan järkevää 20- ja 30-luvuilla vaieta sodasta ja keskittyä selviytymiseen työn kautta. Ehkä sitä oppia voisi viedä nykyisiin sisällissotien maihin, joissa sota kestää vuosikausia. Suomessa sisällissota oli vuodessa taputeltu, ja sen jälkeen alkoi jälleenrakennus.”

ON Keskisarja sitäkin pohdiskellut, miksei Suomessa enää synny mitään sisällissodan tapaistakaan. Siitäkään huolimatta, että monien suomalaisten ”puheet ovat kovemmat kuin vuosina 1917 tai 1918”.

Sirkushuvit eli internetin keinomaailma pitää suomalaiset ruodussa, Keskisarja sanoo. Ei tässä maassa ole ääriliikkeitä, vaan ”äärimmäinen liikkumattomuus”, se verkon onanistien runkkimaailma.

Ääriliikkeiden osalta on helppo olla Keskisarjan kanssa eri mieltä. Ne ovat melko pieniä, mutta kyllä niitä on. Osa niistä myös syyllistyy toistuvaan väkivaltaan. Mutta se on totta, että koko kansan tasolla tilanne on lohdullisempi: kovimpien väkivaltarikosten määrä on vähentynyt jo vuosikymmeniä.

”Mutta jos jostain syystä internetin käyttö lakkautettaisiin, vaikkapa pornografian käyttö, se johtaisi välittömästi väkivaltaisuuksiin”, Keskisarja väittää.

Jaa-a, melko raju ajatuskulku. Ei ehkä mahdoton, mutta raju. Miksi se siihen johtaisi?

”Koska ihmiset joutuisivat olemaan oikeasti toistensa kanssa tekemisissä”, Keskisarja sanoo.

”Sitä ei nykyinen mieli kestäisi.”

__________________________

https://youtu.be/mK9_2wv0NNA

https://youtu.be/1ruqoTjbNJo