30. sep, 2017

Hyvää lauantaita ystävät! Miksi ihmisillä on kiire vaikka on vapaapäivä?

Kas niin, nyt on kiva olla taas kotosalla. Hyvä jos viikko
tämän kuukauden aikana kotona on oltu. Edellisellä kuulla vielä vähemmin.
 
Nyt sitä pitää ensin vähän sairastella tässä. Taas liian
vähissä vaatteissa tuolla mökillä puuhastelemassa, nyt
tuntuu melkoisen kurjalta olo myöskin erään toisen asian tähden.

Kotiin tullessa käytiin tuossa ostarilla. Jäin siihen penkille odottelemaan
kun en viitsinyt sinne hyllypuolelle lähteä.
Siihen tuli yksi vanha mummo samalle penkille, silmäkulmasta näin
että rahojaan laski kahteenkin kertaan.

Vähäseksi kai jäi, meni ja tuli takaisin maitolitran kanssa.
Sitten laski mummo taas niitä rahojaan.. kääntyi sitten minuun päin
anovasti, kysyi vaisusti että jos ostaisin hänelle muovikassin.

Ensin en meinannut ymmärtää mitä mummolla asiaa,
näytin hälle kelloakin jos hän aikaa tiedustee.

Ai että hävetti, ei minulla ollut mistä antaa, kun en käytä
täällä muuta kuin paikallista visa ruplakorttia, enkä siitä voi lähteä
kaikkien kamojen kanssa puoleksi tunniksi jonoon ostamaan yhtä muovikassia!

Tuli oikein sellainen avuttomuuden tunne ja paha mielikin, mutta korjaan asian
mahdollisille tulevaisuuden tapahtumille.
Siispä pidän tästä lähtien jonkun lantin taskussa varalla.
Kyllä sen eron heti näkee kuka kerjää ja kuka on todellisessa hädässä.

Pietarissa 30.09.2017