13. jul, 2019

Muistellaanpa kalja Kataista ja itseensä kyllästynyttä Urpilaista.

 

Meinasi tulla kirjoitusvirhe ensin "itsensä tyydyttäjä"


Ei taida olla ainuttakaan hallitusta joka ei olisi saanut kuulla kunniansa.
Ja sävel on aina samalla D-mollilla, "miksi me paremmat ollaan täällä oppositiossa"
Kansa äänestää aina väärin, menipä se sitten miten tahansa.

Äänioikeus pitäisi antaa huoltajan tehtäväksi niiltä, jotka toistuvasti luulevat
tekevänsä kaiken oikein äänestäessän jotakin harakkaa kun varikselle ois pitänyt ääni antaa.
No tämähän ei sovellu demokratiassa, Suomessa kylläkin.

Kuvassa vuodelta 2014 kuulostaa että puolustaisin hiukkasen tuota Juttaa.. en tiedä miksi? Oliko hän kenties kaunein Kataisen navetassa vuonna 2014?
Loppujen lopuksi Urpilainenhan oli kaikkien aikojen suurin tyhjää ajatteleva möhkäle Kreikka rahoineen  tuon impotenttisen lumppukauppias Kataisen hallituksessa.

Positiivinen tapahtuma on se että Katainen lopettaa nyt politiikassa, säästyypähän edes jotain monumenttistä pelokkeeksi tulevalle sukupolvelle ja heidän lapsilleen.

Toisin sanoen valtion ottamat velat, ja muut Kataisen takaisin maksamattomat tuhotyöt.

Katainen muuttanut jo Englantiin, joko ei uskalla Suomessa luulotautisena pelkurina asua,
tai paskat edelleenkin Suomesta välittää.

Jutta Urpilainen määräili taannoin että hän haluaa EU-komissaariksi koska arvostettu Heinäluoma sellaiseen ei pysty kun sillä on kuulemma munat.

Sehän sopiikin hyvin, hautautukoon Jutta sinne EU-byrokratian syöväreihin, kun eihän se ressukka
kielitaidottomana mistään tekemisestä mitään muutenkaan ymmärtäisi, se on nähty monet kerrat
kun pitäisi sanoa ei, niin sanoo jaa. Venäjän Duumassakin säästyy taas ihmishenkiä naurukuolemilta.

OY Ollukka AB Puumalasta on luvannut hyvää hyvyyttään lähettää Urpilaiselle Saimaalta kerättyjä verkkoja sukka tarpeisiin kun kuulemma verkkosukkia ei enää missään valmisteta.