13. aug, 2019

Vieläköhän Antti muistaa sen kympin korotuksen eläkkeisiin..?

PERJANTAINA 16.8.2019  saattaa jo selvitä kansalaisten kannalta useita keskeisiä asioita, esimerkiksi se, mitkä uudistukset todennäköisesti saavat ensimmäisinä taivaasta satavaa rahaa. Hallituksen peruskirjassa eli hallitusohjelmassa on varsin vähän kirjauksia siitä, missä vaiheessa hallituspuolueiden keväällä sopimat noin 1,2 miljardin euron menolisäykset toteutuvat.

 

Valtiovarainministeriö on jo saanut meno toiveet muilta ministeriöiltä. Ministeriöt haluavat rahaa heti, koska on olemassa pelko, ettei kaikkia hallitusohjelmassa mainittuja uudistuksia toteuteta.

 

Hallitusohjelma on rakennettu niin, että menot rahoitetaan suurelta osin työllisyyden kohentumisella.

HALLITUSOHJELMAN rahoittamiseksi työllisiä pitäisi olla hallituskauden lopussa 60  000 enemmän kuin vielä keväällä ajateltiin. Jo vuoden kuluttua pitäisi olla varmuus siitä, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisin päätöksin työllisten määrä lisääntyy noin 30 000:lla.

Hallitusohjelman mukaan hallitusohjelmassa mainittuja uudistuksia voidaan perua  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006135647.html, jos työllisyys ei kehity sovitulla tavalla. Ministeriöiden kiirettä saada rahaa lisää se, että talousennusteet ovat heikentyneet.

Ministeriöt tietävät, että mitä aikaisemmin ne saavat rahansa, sitä varmempaa rahaa se on. Hallituksen on helpompi päättää perua sellaisia menoja, joihin ei ole edes varattu rahaa, kuin leikata jo päätettyjä uudistuksia.

KETKÄ saavat lisää rahaa mahdollisesti jo ensi vuonna?

Tästä ei ole vielä varmuutta, mutta hallituksen suosiossa ovat lempeät toimet, jotka mahdollisesti lisäävät työllisten määrää.

Kuulostaa melko hyvältä ja niin lempeältäkin, vielä kun joku pääsisi tekemään jotain järjellistä duuniakin.

Kyllä pitää joku isompi vahinko tapahtua että sellainen ihme tapahtuisi, menee varmaankin taas poppa kurssituksen puolelle kun niitä uusia työnhakioitakin tulee Afrikasta muutama satatuhatta jo lähiaikoina.

Itse olisin enemmän huolissani siitä, että työministerinä toimii teatterikorkeasta potkut saanut populisti ja pääministerinä dementikko, joka ei viimeisillä käräjillään muistanut yhtään mitään tekemisistään ja sanomisistaan.