19. aug, 2019

Nyt pitää kyseenalaistaa yhden sun toisen kovalevyn kunto!




Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

Lundin yliopiston mukaan yhden lapsen tuomat lisäpäästöt vuodessa vastasivat suunnilleen suomalaisen 5–6 vuoden elämisen ja kuluttamisen ilmastovaikutuksia.

ERILAISET päästövähennys vinkit ja ilmastoteko listat ovat tuttua luettavaa: vähemmän lihaa, enemmän pyöräilyä, muista sammutella valoja, lyhennä kuumia suihkuja, alenna asunnon lämpötilaa.

Usein keinot ovat helppoja ja kivoja. Mutta ovatko ne tehokkaita?

No eivät ole tehokkaita kun vain o,3 % maapallon väestöstä saattaa silloin tällöin tehdä niin kuin yllä mainitaan.

No nyt on julkaistu tämä Lundin yliopiston loistava ja “ylivertainen värisuora”mikä sinänsä lisää huonomuististen ongelmia. 

Ei saa tehdä sitä taikka tätä ohjeita ja määräyksiä on EU-systeemissä jo ennestäänkin 32 000. Nyt sitten uutuutena suositellaan ettei  lapsia enää tarvita, ja siitähän ne siellä Brysselissä vääntää vielä pika lain. Unohtavat aivan varmasti ettei se laki koskisi murjaaneja, vain kantaväestöä jotka muutenkin ovat heikoilla syntyvyys tilastoissa. 

 

Katsotaanpas näitä tehokeinoja lähemmin.

Viiden tehokkaimman keinon joukossa on kasvissyöntiin siirtyminen, vihreään sähköön vaihtaminen, lentämisen välttäminen ja ilman autoa eläminen.

Mutta kaikkein suurimmat päästövähennykset rikkaassa maassa asuva ihminen saa aikaan näin: jätä yksi lapsi tekemättä. Arjen ilmasto päätöksenä se on ylivoimaisesti merkittävin ja voimakkuudeltaan omassa luokassaan.

 

Loppu lausunto

Ihan on hyviä tehokeinoja mitkä tietysti käsittävät yhtä lailla niin herroja kuin halpuutettujakin. Mielestäni kasvissyöntiin siirtyminen etenkin sairaille ja eläkeläisille on jo hyvällä mallilla. Kaivopuistossa nähty jo ihmisiä ruuan perässä konttaamassa ikään kuin Pohjois-Koreassa oltaisiin.

Siitä lapsesta vielä.. entäs jos sattuu vahinko kiellosta huolimatta? Joutuuko asianomainen tai perhe siitä maksamaan valtiolle lapsilisää?