26. aug, 2019

Olen itse nähnyt tämän saman toiminta kuvion jo 50 vuotta sitten Norjalaisessa yhteiskunnassa.

Niin... se mikä Norjassa tapahtui 60-luvun vaihteessa, oli pakolaiset etupäässä Pakistanista ja Turkista mitkä sitten vähin erin valtasivat erään Oslon kaupunginosan itselleen, (Grønland) mistä kehittyi sellainen kaupungin osa ettei uskonut olevansa edes Skandinaviassa. Mutta nämä rupesivat tekemään töitä, oli kaikenlaista kivijalka kauppaa ja kahvilan tapaista.

Olen näitä vanhoja ensi tulijoita tavannutkin ja koettanut jututtaa mutta ei sieltä oikein mitään ymmärrettävää Norjaa paljoakaan tihkunut, vaikka oisihan tuota jo viidessäkymmenessä vuodessa kerennyt oppia.

Norjaan otettiin yhdessä vaiheessa venepakolaisia Vietnamista, erittäin mukavaa ja työteliästä kansaa, heistäkin suurin osa palasi takaisin kotimaataan rakentamaan.

Jossain vaiheessa rupesi ilmaantumaan somali luikeroita, akkaa ja penikkaa maan perkeleesti, niitä oli Norjan länsirannikon asutuskeskuksissa joka kulmalla kyttäämässä toisten rahoja.

 Jens Stoltenberg- (entinen ja nykyinen nolla Naton pääsihteerin tehtävissä) oli työväenpuolueen pääministeri siihen aikaan julistamassa puolueen sirppidemokratiaa, jonka sitten Afgaanit ja muut rättipäät valtasivat ihan johtoa myöten, se onkin juttu joskus tulevaisuudessa, siihen liittyy myös erään afgaanin Suomen demareihin soluttautuminen.

________________________________

Minulla ja tuskin kansanenemmistöllä Suomessa on mitään ketään kansanryhmää vastaan, kunhan pysytellään selkeillä vesillä ja jos ei kelpaa maan tavat niin mennään sitten sinne missä on parempi, silleen se ennenkin on ollut.

Ei ole mikään pakko ulista kahtakymmentä vuotta Suomessa, silloin pitää lähteä sinne savannille opiskelemaan, vaikka maataloutta. Näkeehän sen, ettei hommat muutenkaan kiinnosta täällä Suomessa, eikä kieltäkään opi sitten millään, saatikka sitten omaehtoisesti asiallisia töitä kehtaisi  ajatella.

Seuraavaksi pieni omakohtainen tarina leijonalta, joka aikoo muuttaa vihdoinkin kotimaahansa koska juurekset ovat siellä kuulemma tuoreempia

https://www.maailma.net/uutiset/kun-onnistuu-on-suomalainen-jos-epaonnistuu-nahdaan-maahanmuuttajana-milta-suomalainen

Vuodesta toiseen samaa tarkoituksellista muslimien ohjekirja kitinää, etenkin Afrikan mustalaisten puolelta. (Etiopialaiset kutsuvat somaleja sillä kunnianimityksellä).

Toinen tuttu piirre on näissä se, että tunkeudutaan paikallispolitiikkaan vihervasemmisto anarkismin avustuksella, esim. kaupunkivaltuustoihin mistä on helpompi julistaa omaa sabotoivaa agendaa, sekä räksyttää heti rasismista, jos joku muu sivistynyt oikaisee/kommentoi teemasta tai mikä lie sitten aiheena ollut.