18. okt, 2019

Poikki palaneen, Vihreä Lanka julkaisun toimittaja Lasse Leipolan kootut näkemykset.

EU JA BRITANNIA saavuttivat eilen torstaina sopimuksen Brexitistä, eli Britannian EU-erosta, jonka on määrä tapahtua lokakuun lopussa. Sopimus on pääosin sama kuin jo aiemmin sovittu mutta brittiparlamentin hylkäämä versio.

Uudesta versiosta on kuitenkin jätetty pois kohta, jonka mukaan Britannian tulee pitää kiinni nykyisestä lainsäädännöstä esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia ja ympäristömääräyksiä koskien.

Vihreät suomalaismepit Heidi Hautala ja Ville Niinistö pelkäävätkin, että Britanniasta saattaa tulla ”häikäilemätön kilpailija”. (Muuten mitä ihmettä se heille kuuluu).

”Sopimus mahdollistaa normien alentamisen kilpailukyvyn parantamiseksi”, Hautala sanoi Helsingissä perjantaina järjestetyssä suomalaismeppien lehdistötapaamisessa.

Niinistö korosti, että huoli ei niinkään liity ilmastopolitiikkaan, jossa Britannia on ollut melko kunnianhimoinen.

”Sen sijaan Britannia on ollut melko nihkeä ja vastustanut uutta sääntelyä, kun kyse on ympäristölle haitallisista aineista, maatalouden ympäristömääräyksistä ja työsuojeluun tai työterveyteen liittyvistä asioista. Huoli liittyy siihen, että Britanniassa aletaan käyttämään esimerkiksi sellaisia lannoitteita, jotka ovat EU:ssa kielletty.”


Vihreistä mepeistä poiketen SDP:n Eero Heinäluoma ei pitänyt luontevana, että EU pyrkii erosopimuksessa vaikuttamaan Britannian tulevaan lainsäädäntöön.

”Sen sijaan uudessa kauppasopimuksessa pitää kirjata näistä asioista samaan tapaan kuin muissakin EU:n kauppasopimuksissa”, Heinäluoma sanoi.

Heinäluoma piti suurempana riskinä sitä, että Britannia lähtee kilpailemaan EU:n kanssa verotuksessa. Myös Hautala tunnusti huolen ”veroparatiisista EU:n  kyljessä”.                        Sepä olisikin hieno juttu, saattaisi Hautalaakin vituttaa pahemman kerran.                                Sopimus ei ole vieläkään hyväksymiskelpoinen engelsmanneille, sano sen minun sanoneen.        Sitat slutt