4. nov, 2019

Kansan nousu ja jonkinlainen yleislakko vuonna 1956, kaksitoista vuotiaan silmin.

Se oli siihen aikaan, kun asuttiin Hyvinkään kadulla lähellä Kirjavaa tolppaa. Näistä lakoista ja muista hulinoista en niinkään ymmärtänyt, parempi kiinnostus oli Osuuskauppa Ahjon tunkio mistä saattoi löytää jonkun pois heitetyn jäätyneen appelsiinin teuras jätteiden joukosta.

Äiti antoi peilarin ja käski mennä hakemaan soppaa, ja sanoi vielä, etten jäisi mihinkään vetelehtimään kovalla pakkasella. Ne soppatykit olivat jossain siinä Hyvinkään keskustassa, en muista tarkkaan missä. Joutui menemään Shell bensa aseman ohi, (kuvassa) ja se oli jännittävää silloin katsella, kun isot miehet tappelivat poliisin kanssa. Kaatoi ne yhden autonkin siinä rytäkässä, oliko se joku taksi vai oliko Verkatehtaan omistaja juutalais- Nemeksen limusiini?

Mainittakoon että Nemes oli hyvä mies työläisperheitä kohtaan. Oli suuret pikkujoulujuhlat joka vuosi lapsille lahjoineen, ja myöskin jakoi rahaa hädässä oleville. (luultavasti kovan koron lainaa).

Vielä siitä lakosta. Mitähän se Kekkonenkin ajatteli, kun astui ensi kertaa virkaansa samana päivänä, kun lakko alkoi? Saattoipa entisenä suojeluspoliisin miehenä ja sotien jälkeisenä sotasyyllisyystuomarina kiroilla katkerasti vihaamaansa demarikommunistista työväenluokkaa.

Äiti ei sanonut mitään, kun palasin kotiin. Huomasinhan minä sen itsekin, että jäässähän se lihasoppa varmaan oli, ei kai se muuten sitä pänikkää olisi hellalle nostanut.

https://seura.fi/ilmiot/historia/vuoden-1956-suurlakko-suistaa-suomen-kaaokseen-poliisien-konepistoolit-jo-tulivalmiina/

http://www.palkkatyolainen.fi/pt2004/pt0410/p041215-l3.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/yleislakossa-nahtiin-marsseja-ja-retteloita