26. nov, 2019

On ministeriä ja on avustajaa, mutta vähäisistäkään tuloksista ei tietoakaan.

Posti lakko ei kuulema taloutta kaada, sanoo hallitus. Minun mielestäni hallitus heikentää itse itsensä kaiken maailman hullutuksilla ja jopa uhkauksilla. Nyt pääministeri Rinteen kolhoosi porukka ihmetteleekin missä ne talvikaalit ovat?

Kaippa ne olisi pitänyt ensin istuttaa.

Epämiellyttävä silmukka kiristyy hallituspuolueitten ympärillä, olisiko ehkä aihetta tehdä nopeita muutoksia hallitukseen kuuluvien perheen äitien osalta?                                                                         

No hyvä, ei sitten, päästäänpähän nopeammin teistä eroon.

Nyt halutaan panostaa vihapuheen (mielipiteen) ja maalittamisen torjuntaan jopa niin, että jatkossa poliittista satiiriakin kutsutaan maalittamiseksi, eli tilanne tullaan varmistamaan rikollisena toimintana.  Loppuivatko ne tärkeät hallitusohjelman kirjaukset, kun tällaisiin toimiin mennään?

No hyvä, ei sitten muuta kuin Henriksson vihdoinkin töihin!

Oikeusministerin on ensi sijaisesti laadittava lakialoite, missä otetaan myös rangaistus harkintaan niin sanotut ammatti loukkaantujat, kuten esimerkiksi Jessikka Aro tyyppiset tekaistuilla jutuilla rahastajat, sekä mediassa systemaattisesti toimivat agitaattori toimittelijat, jotka työkseen jakavat kansaa valheellisilla ja epämääräisillä jutuilla, useinkin luumätää kärsivän sisäministeriön käskystä.