27. jan, 2020

Oula Silvennoinen, pyhimys vai väärentäjä?

”Minulla on elämäni mahdollisuus tehdä konsulentti työtä opetusministeriölle, olen siitä kiitollinen Li Anderssonille ja erikoisavustaja Dan Koivulahdelle” (Kehaus kuultu erään kapakan pöydästä)

 Aatteessaan liekehtivänä marxistina, ja oikeistoa vihaavana on Silvennoista kuvailtu myyttien rikkojana, jonka kirja räpellykset nostattavat kohua tarkoituksellakin.

Eikä ihme, kun katsoo Silvennoisen teoslistaa.

Hän on käsitellyt tutkimuksissaan Suomen suhdetta natsien juutalaisvainoihin, 1920- ja 1930-lukujen kotoperäistä fasismia, Suur-Suomi-haaveilijoita ja sen ilmentymää, rumaksi paljastuvia heimosotia.

(Voit käydä itse lukemassa yllä mainittuja historiallisia dokumentteja Valtion arkistossa, jos Oula Silvennoisen kirjat tuntuvat kalliilta)

Ja vielä, Silvennoinen yhdessä Juha Pohjosen kanssa tiputti sotasankari Lauri Törnin jalustaltaan.

 Tutkija myöntää auliisti, etteivät arat aiheet pelota.

– Minua kiinnostavat historian vaiheet, joihin liittyy voimakkaita, ristiriitaisia ja politisoituneita tulkintoja. Aikomukseni on oikaista ne yksinkertaisempaan muotoon. Siis sen tyyppisiä, mistä jo Silvennoisen isä ja isoisä väänsivät kättä.

Myös tutkimusrahoitus on ohjannut suuntautumista. Silvennoinen teki lopputyönsä 1600-luvusta ja olisi halunnut jatkaa aikakauden parissa, mutta huomasi nopeasti, että rahoitusta saa helpommin lähihistorian tutkimiseen. Aihe oli helpompi perustella rahoittajille, jos se oli jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun kohde.

– Vähemmän on ollut kiistoja Suuresta Pohjan sodasta, Silvennoinen hymähtää.

Silvennoinen selittää tutkineensa aiheita, joista ei joko tiedetä tarpeeksi, esimerkkinä väitöstutkimus Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä, tai joiden käsittely on ollut amatöörimäistä, kuten monet legendat Lauri Törnistä.

Lauri Törni alkoi kiinnostaa Silvennoista, kun hän väitöstutkimustaan tehdessään törmäsi tuon tuosta Törniä käsittelevään lähdeaineistoon. Ja häkeltyi. Lähteet olivat räikeässä ristiriidassa Törnistä julkaistun kirjallisuuden ja lehtiartikkelien kanssa.

– Ihmiset eivät joko osanneet tai halunneet kirjoittaa asioita, jotka näkyivät lähteistä.

Silvennoinen tarkoittaa Törnin henkilöhistoriaan liittyviä kielteisiä vaiheita – esimerkiksi maanpetostuomiota – jotka hänen mukaansa joko luistellaan nopeasti yli tai selitetään epäuskottavasti.

– Tutkimuskohteesta pitää innostua, mutta se ei saa johtaa siihen, että hahmo nousee sankariksi. Sankarit ovat aina arvostelun tuolla puolen. Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on se merkki siitä, että tutkimus on mennyt metsään.

– Täytyy mennä sinne, minne lähteet vievät. Vaikka se ei olisi aina kauhean miellyttävää.

 Man they love to hate

Kun aiheet ovat tulenarkoja ja käsittelytapa poleeminen, on varauduttava palautteeseen.

Silvennoisen kirjat ovat saaneet tunnustusta, palkintojakin. Villi Itä oli Tieto-Finlandia-ehdokas ja sitä edeltänyt Suomalaiset fasistit huomioitiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Väitöskirjaa on kiitetty erillissodan myytin rikkomisesta.

Mutta on toisenlaistakin palautetta. Entinen puolustusministeri, sotahistoriantutkija Jussi Niinistö epäili, että tekijät lietsovat tahallaan kohua edistääkseen Törni-kirjansa myyntiä. Suomalaiset fasistit -kirjaa syytettiin(siirryt toiseen palveluun) fasisti-leimalla huiskimisesta.

Ja sitten on somepalaute.

– Törni-kirjan julkistamispäivänä, jolloin siis kukaan ei ollut voinut ehtiä lukea kirjaa, kommenttipalstat olivat täynnä palautetta, jonka mukaan me kirjoittajat olimme kommunisteja, vihervasemmistoa ja yliopisto vässyköitä. (Koelukijat tarkastivat kirjan ja ottivat pahimmista anarkisti purkauksista ja historian vääristelyistä kopioita, siksi paljon etukäteis- palautetta)

Silvennoisen mukaan tuollainen palauteryöppy kertoo sitä, kuinka moderni äärioikeisto käyttää mediaa manipuloidakseen ympäristöään.

Toisaalta myös Silvennoisella on poliittisia mielipiteitä: hän oli vihreiden ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ja ottaa somessa jatkuvasti yhteen perussuomalaisten kanssa.

Eikö se syö uskottavuutta – etenkin kun tutkii aihepiirejä, jotka voi nähdä hyvin etäällä omasta aatemaailmasta?

– Juuri tuota perussuomalaiset ovat yrittäneet. Nakertaa uskottavuuttani muistuttamalla toistuvasti poliittisesta toiminnastani, mikä on muka lapsellista.

– Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla lähteiden käyttöä, tulkintaa ja argumentaatiota.

Hänestä on omien sanojensa mukaan tullut vastapuolelle "The man they love to hate" -hahmo, siis henkilö, jonka kaikki sanominen on lähtökohtaisesti roskaa.

Miksi siis edes yrittää?

– Siksi, että sosiaalisen median kautta tapahtuvan vainon tarkoitus on hiljentää. Tehdä julkinen puhuminen niin epämiellyttäväksi, että ymmärrät vastaisuudessa olla hiljaa.

– Toisaalta Twitter on myös areena, jossa asiat voi tuoda muidenkin nähtäväksi. Esimerkiksi paljastaa, kuinka erityisesti perussuomalaiset käyttävät järjestelmällisesti trollaamista keinonaan vaikuttaa sosiaalisessa mediassa.

 

 

Oula Silvennoinen

✔@oula_silver

"Soini" on äskettäin perustettu anonyymitili, jolle kertyneet 450 twiittiä ovat kaikki kommentteja toisten avauksiin. "Soini" on siis tyypillinen somehäiriköintitili. Mitä kiinnostavaa sellaisessa voisi olla?

169 ihmistä puhuu tästä

 

Silvennoisen mukaan aihe puhuttaa tutkijapiirejä. Kaljapöydissä saatetaan pohtia, uskaltaako johonkin aiheeseen tarttua, kun tietää sen nostattavan someraivon. Silvennoinen ymmärtää, että tutkijatkin ovat ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita, aina ei pysty vastaanottamaan.

Silti hän muistuttaa.

– Jos vaikenet siksi, ettet halua päällesi skeidamyrskyä, ne ovat päässeet tavoitteeseensa.

 Nykyajassa kaikuja 1930-luvulta

Silvennoisen uusin kirja Villi itä ei ole innostanut somekampanjointiin. Tekijä epäilee, ettei aihepiirillä, heimosodilla, ole samanlaista symboliarvoa kuin Lauri Törnillä tai jatkosodalla.

Tai sitten tapahtumista on kulunut tarpeeksi pitkä aika, ettei niitä tunneta, eivätkä ne senkään vuoksi herätä tunteita.

Vähän kuin sisällissodasta, jonka muistovuoden on arvioitu sujuneen suhteellisen rauhallisesti. Olisiko siis sata vuotta riittävä aika siirtämään aihe pois poliittisesti virittyneestä muistista kylmäverisen tutkimuksen piiriin?

Ei ihan, sanoo historiantutkija Silvennoinen.

– Jos menet sosiaalisen median syövereihin, ei sisällissodan juoksuhautoja ole luotu umpeen. Päinvastoin. Siellä pyritään uudelleen polarisoimaan suomalaisia.

Reaalimaailmasta Silvennoinen nostaa esiin hankkeet elvyttää toisen maailmansodan jälkeen poisjääneitä valkoisen Suomen juhlapäiviä.

– Vietetään tammisunnuntaita, käydään Eugen Schaumanin haudalla tai Pohjan Poikien muistomerkillä. Kaikki ne ovat esimerkkejä yrityksestä elvyttää maailmansotien välistä muistikulttuuria ja vastakkainasettelua.

Historian viisauksia on se, ettei se toista itseään. Mies, joka tutkii työkseen 1920- ja 1930-lukuja, kuulee silti nykyajassa tuttuja kaikuja.

– Äärioikeisto on taas nousussa. Autoritaarisia hallintoja on perustettu, etenkin Itä-Eurooppaan. Vertailukohta on ilmeinen: elämme nyt samanlaista sykliä.

Pelottaako?

(Joo… kyllä pelottaa vasemmisto anarkistien toimet)