11. feb, 2020

Ilmastomuutos sekoitetaan tarkoituksella säätilan luonnollisiin muutoksiin, ja näin hämätään hölmöt.

Jos aiotaan tehdä Suomesta maailmanpelastaja, niin jääkö seuraaville sukupolville vain lusikka käteen.

Eikö olisi aika ruveta keräämään järjen hiveniä? Joku väittää, että me olemme tuhonneet tulevien sukupolvien tulevaisuuden. Nykyisillä ilmastotoimilla ja satojen miljoonien eurojen anekaupalla me tuhoamme tulevaisuuden kansalaisten hyvinvoinnin. Olisiko rahoilla muuta käyttöä?

Pieni Suomi ei pelasta edes itseään

Suomi on pieni maa väkiluvultaan, mutta yli 80 miljoonan kansalaisen Saksa pinta-alaltaan.

Lilliputin ei kannata ruveta mallioppilaaksi, koska meillä ei ole kuin promillen vaikutus maailman puhtauteen.

Meillä on puhdas maa, jota ei kannata verrata muihin maihin — meillä on aivan eri ongelmat kuin vaikka Afrikassa tai Etelä-Amerikassa.

Ilmastorahastot, mihin raha menee?

Hallitus ilmoitti ilmastorahastosta, joka perustetaan Valtion kehitysyhtiön Vaken yhteyteen. Yli kahden miljardin euron pääomatuottoja käytettäisiin ilmastomuutoksen torjumiseen.

Ilmastorahastot mielletään tavallisen ihmisen pienessä mielessä liiketoiminnaksi. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ruokalayritys UniCafe kerää ruoka-annoksista opiskelijoilta vapaaehtoista anerahaa, joka ohjataan ilmastotoimiin.

Mitä ovat ne ”ilmastotoimet”? Mitä ovat päästökompensaatiot konkreettisesti?

Mitä jos emme otakaan paineita asiasta, jota niin vähän ymmärrämme?

Ilmastomuutos sekoitetaan usein säätilan luonnollisiin muutoksiin.

Tutkijat väittelevät siitä, mitä ilmastomuutos tarkoittaa.

Meteorologit tuottavat ennalta tilattuja raportteja hiilidioksidin haitallisista vaikutuksista.

Suuri osa alan koulutuksen saaneista tiedemiehistä on virallisten raporttien ja ilmastokokousten kanssa täysin eri mieltä. Heitä ei edes kuunnella.

Onko meillä varaa tuhlata valtavia rahasummia sellaiseen, minkä lopputuloksesta emme voi olla varmoja?

Suomen tulevat toimet ovat kyseenalaisia

Ruuantuotanto, energiatuotanto ja liikennepäästöt on pantu mustalle listalle.

Tarvitsemme ruokaa — liha on tärkeä osa ravintoamme. Kaikkien ei tietenkään tarvitse syödä lihaa, mutta niitä, jotka sitä syövät, on turha syyllistää.

Eläimet muuttavat tehokkaasti ihmiselle kelpaattoman ruohon ja rehuviljan ihmiselle kelpaavaksi ravinnoksi. Vain pienessä osassa maata voidaan viljellä leipäviljaa.

Meidän täytyy ajaa autolla, jotta voisimme kulkea edes töissä.

Me tarvitsemme kotimaista energiaa, koska ainakin talvella on kylmä.

Turve on tärkeä energialähde. Turpeen edut ovat polttoprosessissa kiistattomat. Jos turvetuotanto lopetetaan, joudumme käyttämään 20 miljoonaa kuutiota enemmän puuta.

Turvetuotannon haitoistakin ollaan montaa mieltä. Ruotsissa esimerkiksi turve on luokiteltu uusiutuvaksi, eikä fossiiliseksi.

Toisaalta metsiäkään ei saisi hyödyntää. Olemmeko ajamassa itseämme todelliseen pattitilanteeseen, jossa kaikki ulkoistetaan pois omista silmistä.

Esimerkki miten hiilitase lasketaan: Jos maanviljelijä on vuokrannut metsästään tuulimyllylle tontin, muuttuu hänen koko maatilansa ympäristöystävälliseksi. 

 

Ympäristöajattelu olisi selkeästi konkreettisempaa

Unohdetaan hetkeksi ilmastomuutos. Ympäristölle jokainen voi tehdä jotain konkreettista.

Juodaan kraanavettä, joka on Suomessa maailman parasta ja sitä piisaa enemmän kuin missään maailmassa.

Jos veroja välttämättä halutaan lisätä, niin pannaan mikromuovivesipulloille 5000 prosentin vero, eikä kenenkään käy kuinkaan.

Aivan liian vähän puhutaan ympäristöjalanjäljestä. Maailman ääristä tuotettu avokado ei ole ympäristöteko.

Syödään ruokaa, joka on tuotettu siellä missä se syödään. Ja syödään lautanen tyhjäksi. Meillä on varaa tuhlata ja heittää kolmannesta ruuasta pois.

Poltetaan puuta varaavassa takassa.

Ajellaan polttomoottoreilla, koska jokin käyttö polttoaineille pitää olla. Niin kauan kuin öljyä jalostetaan, polttoaineita käytetään jossain, ei niitä maahankaan voi kaataa.

Jos on pakko ajaa kalliilla sähköautoilla, ladataan niitä vaikka dieselaggregaateilla, jotenkin sähkökin pitää tuottaa.

Ministeritkin saavat lennellä yksityiskoneilla ympäri maailmaa, jos eivät syyllistä kansaa siitä mitä itse tekevät.