12. mar, 2020

”Ne ajat eivät palaa enää koskaan” Niin lauloi Juha Watt Vainiokin.

Muistellaanpas niitä aikoja, kun Keskustan johto teki tyhmimmän tempun koko puoluehistoriansa aikana.

He tunnustavat sen itsekin suunnitellen jotain hölynpölyn tupailtoja kaupunkeihin, päästäkseen levittämään valkoisia valheita siinä toivossa, että saataisiin lisää kannattajia ja tietysti ne kymmenen leiviskää jokaiselta hölmöltä, joka kuukausi lestadiolaispamppujen kassaan.

Nyt jos koskaan jokainen keskus­ta­lainen voi kysyä, mitä itse voisi tehdä keskustan paremman tulevaisuuden eteen.

YH­DEK­SI kes­kei­sek­si syyk­si kes­kus­tan kan­na­tuk­sen las­kuun on nos­tet­tu puo­lu­een pää­tös läh­teä mu­kaan SDP-ve­toi­seen hal­li­tuk­seen.

 Melko suuri osa kes­kus­tan kan­nat­ta­jis­ta tun­tuu nyt vie­rok­su­van tätä rivijäseniltä salassa pidettyä pää­tös­tä lähteä kommunistien kelkkaan, ja muka näin kaapata maakunnat keskustan kutomaan vallan verkkoon kommunistien avulla. (Kuulostaa melkein joltakin ammattiliitolta).

Si­pi­län hal­li­tuk­sen ja ny­ky­hal­li­tuk­sen vä­li­nen ide­o­lo­gi­nen ris­ti­rii­ta on niin iso, et­tä se häm­men­tää kes­kus­tan ää­nes­tä­jiä siinä määrin että isompaa maajussi bisnestä tekeviä keskustalaisia siirtyy nopeassa tahdissa perussuomalaisiin, mikä sinänsä osoittaa järjellistä päättävyyttä.

Tämä ei ole ih­me, sil­lä kes­kus­tan ää­nes­tä­jät ovat kautta aikojen tot­tu­neet sii­hen, et­tä puo­lue on joko pää­mi­nis­te­ri­puo­lue tai op­po­si­ti­os­sa.

Nyt ti­lan­ne on toi­nen. Kes­kus­ta on ostanut kakkos-­puo­lueen paikan hal­li­tuk­ses­sa, jon­ka run­gon muo­dos­ta­vat edel­li­sen hal­li­tus­kau­den op­po­si­ti­o­puo­lu­eet. Siis puo­lu­eet, jot­ka vii­me vaa­li­kau­del­la jopa raivolla ar­vos­te­li­vat ar­mot­ta kes­kus­ta ­joh­toi­sen hal­li­tuk­sen mestaus toi­mia.

Tätä taus­taa vas­ten ei ole suu­ri yl­lä­tys, et­tä puo­lu­een normi ää­nes­tä­jät ei­vät ole py­sy­neet kai­kis­sa kään­teis­sä mu­ka­na kun vaaliteltoillakin puhuttiin jotain aivan muuta, kunniallisesta tulevaisuudesta.