28. mar, 2020

Vihreät ovat yhden asian puolue. Maahanmuuttoa palvova kultti, henkeen ja vereen.

Häikäilemätöntä toimintaa, ulkoministeriönkin laskuun neuvotteleva hämärä ryhmä Kreikassa yritti salaisten neuvottelu kanavien kautta siirtää tuhansia pakolaisiksi itseään väittäviä henkilöitä Suomeen lentoyhtiö Finnairin avulla.

Toistaiseksi virus epidemian aiheuttama rajojen sulkeminen vaikeuttaa suunnitelmaa niin, että se laitettiin jäihin odottamaan uusia mahdollisuuksia. Puolueen aggressiivinen toiminta valtion piikkiin on pysäytettävä nopeasti, vaikka poistamalla töpseli seinästä.

Laiton siirtolaisuus tarkoittaa siirtolaisuutta, jossa ihmiset siirtyvät maasta toiseen rikkoen kohdemaan maahanmuuttolakeja. Laiton siirtolainen saattaa jäädä maahan ilman laillista lupaa, usein pimeille työmarkkinoille ilman työlupaaoleskelulupaaviisumia tai turvapaikkaa.

Osa maahantulosta tapahtuu turistina joko turistiviisumilla tai rajoilla, joissa turistiviisumia ei vaadita, ilman viisumia. Ihmissalakuljetus on mediassa näkyvin osa maahantulosta.

Ihmissalakuljetus tuottaa vuosittain järjestäytyneille rikollisjärjestöille noin 7–12 miljardin Yhdysvaltain dollarin voitot. Ihmissalakuljetus on kolmanneksi tuottoisin salakuljetuksen laji, ja ainoastaan huumeiden ja aseiden salakuljetus ylittävät sen tuotot.

Vuosittain salakuljetetaan noin neljä miljoonaa ihmistä eri puolille maailmaa. Näistä henkilöistä suurin osa on parta lapsia, jotka salakuljetetaan useasta eri syystä kohdevaltioihin muka ”harjoittamaan useinkin olematonta ammattiaan, tai perustamaan muslimi yhteisöjä tulevaa suursiivousta silmällä pitäen.”

-Laitetaan tästä poikki, ajatelkaa loput itse.