1. apr, 2020

Koijärven meloonit, vihreitä päältä, punaisia sisältä.

Tässä pieni valikoima vanhempaa, ei silti unohdettuja Heidi Hautalan tekosia.

http://suomitanaan.blogspot.com/2013/03/totuus-heidi-hautalan-bisneksista.html

https://www.vihrealanka.fi/uutiset-kulttuuri/vihre%C3%A4t-on-muuttunut-kolmessa-vuosikymmeness%C3%A4-%E2%80%93%C2%A0alkuaikoina-vastustettiin-euta-ja

 

PÄÄSIÄISENÄ tulee 40 vuotta Koijärvi-liikkeestä. Maanomistajat kuivattivat Forssan tienoon lintujärveä omin luvin, ja vielä hennommin valtuuksin sitä riensi estämään nuoria luonnon ja viinin ystäviä Helsingistä, Turusta ja Tampereelta.

Jupakasta tuli vihreän liikkeen alkumyytti. Siitä se lähti. Pian ­vihreys sai vartiopaikan yliopistokaupunkien porteilla.

Kun itseään etsivä 19-vuotias hahmottaa olennaisuuksia, usein jollakin maailmanparannuksen idealla on hegemonia. Ei enemmistön kannatusta, vaan mahdollisuus asettaa agenda.

ENNEN vihreyttä besserwisserin paikalla oli koko 1970-luvun taistolaisuus. Vihreys ei syrjäyttänyt sitä aktiivisesti vastustamalla, vaan sivuuttamalla, nostamalla uudet kysymykset. Pete Q -näytelmä oli jo käynnistänyt irtioton teatterin puolella.

Ennen taistolaisuutta oli 60-luvun Sadan komitea ja pasifismi. Sen hegemoniasta todisti kokoomuksen opiskelijajärjestö, Tuhatkunta. ­Nimellä piti kehaista, että väkeä oli enemmän, mutta samalla näytettiin, kenen kysymykset painavat.

Sadan komitea jäi varjoon, kun Vietnamin sota sai uudet intomielet hyväksymään väkivallan, periaatteessa. Onneksi ei käytännössä Suomessa, toisin kuin Saksassa ja Italiassa.

Sadan komiteasta Sdp sai riveihinsä nuorta energiaa, kunnes taistolaisuus ja vihreys tyrehdyttivät virran. Se vaikuttaa yhä puolueen ikärakenteeseen.

VIHREYS syntyi saumaan, jossa uudelle tuli tilaa. Kekkonen haipui, ja muutenkin 70-luvun poliittinen jäykkäkouristus hellitti. Neuvosto­liiton ote alkoi kirvota: Puolan ja Afga­nistanin kriisit, sairas vanha johto pelkäämässä (aiheetta) lännen ydinasehyökkäystä.

Suomea ei valvottu entiseen malliin, eikä vihreille näytä syntyneen sellaisia KGB-siteitä kuin vanhoissa puolueissa. Vielä Sadan komiteaan venäläiset osasivat iskeä, mutta tämä kohde oli vai­keampi, sumea. Syntitaakan kepeys tässä on ollut vihreille suuri etu.

Vihreisiin tultiin moniaalta. Oli liberaaleja, joiden elintilan oli syönyt kokoomuksen remontti. Oli taiteen paloa ja asuinkommuunien ja vaihtoehtopuuhien nuoria, jotka tiesivät miltä kannabis tuoksuu. Oli ekofundamentalisteja. Ja jo Koijärvelle tuli taistolaisten nuorimpia, perässään jokunen vanhempi.

Vihreät on yhä aatekirjoltaan jopa la­veampi kuin Rkp: kaikkea kokoomuksen oikeistosiivestä kolmen vartin punikkeihin.

SYNTYVAIHEEN dynamo oli Suomi-lehden piiri, josta Pekka Sauri teki avainromaanin Parempaa kuin seksi (2014). Se ei kimmellä romaani­taiteen helmenä, mutta yhtä etsintää se valaisee, niin kuin toista aikoinaan Raoul Palmgrenin 30-luvun kuvat.

Siinä piirissä Pekka Haavisto ja Heidi Hautala näyttivät luontonsa. Tämän kovan ytimen lempinimissä näkyy 70-luvun käsitteiden ironisia jäämiä: ”Keskuskomitea” tai ”Pyhä perhe” – sekin kai tutumpi Marxin ja Engelsin esikoisteoksena kuin uskonnosta.

No, mikä on parempaa kuin seksi? Tuskin sentään se, että Heidi-hahmo käskee, vaan lähinnä kai uuden luomisen älyllinen tuska ja hurmio.

Vihreydessä on sitkoa. Se taikina vaivattiin hitaasti. Sadan komitea ja taistolaisuus saivat paikkansa no­peasti – ja menettivät sen äkkiä.

Meidän alan opiskelijoilla on juhlissaan laulu, jossa solvataan kutakin puoluetta vuorollaan, ja sen kannattajien odotetaan silloin nousevan seisomaan ja yhtyvän lauluun.

Nykyään eniten nousee aina vihreitä. Pari viikkoa sitten yli sadan hengen illallisilla demareita nousi kolme; vassareitakin oli reilusti toistakymmentä. Rehvakkaimmin pilkan kohteet hoilaavat mukana, kun lauletaan opiskelijoiden toisesta suurpuolueesta: ”Kokkarit ne myyvät / vaikka isoäitinsä!”

KOIJÄRVELTÄ on tultu 40 vuotta. Silloin vihersi, nyt harmaannutaan. Vielä riittää nuorempia, mutta jatkuvuutta täytyy pohtia pitemmällä perspektiivillä. On kiinnostavaa nähdä, minne nyt virinnyt koululaisten ilmastoperjantai liikkuu.

Vihreät olisi luonteva suunta, mutta usein toistunut radikalisoitumisen spiraali voi tietää puolueelle myös ongelmia. Tulee pettymyksiä, kun tehdään kompromisseja, aika kuluu eikä tapahdu ”mitään”.

Toisaalta yltiöpäisyys tässä hengen ja elämän asiassa ruokkii vastareaktioita. On paha, kun nuoret eivät äänestä, mutta vielä pahempi, jos tilalle puskee jotain aivan muuta. Taitaa olla tämä Hautalakin ristiriidassa itsensä kanssa. https://twitter.com/heidihautala/status/931418521808130048 

Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.