Löytyipä tällainen kuva ja tekstikin unholasta.

Kansanedustajat pysykää työmaalla!
Tässäkin äänestys asiassa oli puolet laumasta kateissa.

Noinkin tärkeä asia, ja suurin osa kansanedustajista ei
edes viitsi olla paikalla. Siitäkö se palkka maksetaan?

Emme hyväksy eduskunnan 12.12.2014 tekemää päätöstä.
Koska on kyseessä koko yhteiskuntaamme perustaa koskevasta asiasta,
emme voi hyväksyä vain rajoitetun ryhmän tekemää päätöstä.

Nykyinen vanha avioliittolaki miehen ja naisen välillä on
säilytettävä arvokkuudessaan sellaisenaan, eikä sitä
saisi ihan noin vain lonkalta vedettynä muuttaa.
Vaadimme, että asiassa on suoritettava kansanäänestys!

Notaatti
En muista ketkä vaativat kansanäänestystä, ei kai siitä sitten
mitään tullut. Hullummaksi näyttää vain menevän touhut ajan vanhetessa.

Vituttaa katella kun tyypit pussailee toisiaan yleisissä vessoissa.

Epämääräiset muuttakoot pois silmistä vaikka Ahvenanmaalle.