Aiemmin Iltalehden haastattelussa Vuorinen kertoi poliittisia näkemyksiään, joista eniten nostetaan esille sitä, että hän unelmoi kommunistisesta Suomesta. Lisäksi hän kertoo, että hänen unelmamaailmassaan ei olisi valtioita eikä rajoja. Tällaiset uhkakuva unelmat eivät sovi minkään suomalaisen puolueen länsimaiseen ajattelutapaan.